Reseptikilpailun voittaja on julkistettu!

5.9.2024
vinnarrecept

Haukea, kermaa ja tilliä – tämä on Pohjanmaan maukkain pääruoka!

Muun muassa jauhettua haukea, kermaa ja tilliä perunoiden kanssa yhdistävä ruokalaji oli voittajakonsepti Pohjanmaa lautasella -reseptikilpailussa. Maakunnan maukkain pääruoka on nimeltään ”Björkaksen haukikastike”, ja sen on valmistanut Rosita Björk Mustasaaren Jungsundista
Reseptikilpailun voittaja julkistettiin kansallisena lähiruokapäivänä lauantaina 7.9. Veikkaalan Jokitorilla, Mustasaaressa. 
Raati perusteli valintaansa sillä että: ''Ruokalaji on yksinkertainen, mutta edustaa nerokasta innovaatiota. Se on jokapäiväistä arkiruokaa, joka sopii kaikkiin kotitalouksiin ja jota voidaan muunnella maun mukaan. Resepti tuo esiin raaka-aineen, jota ei ensi kädessä luonnehtisi pohjalaiseksi, mutta joka lopulta kuitenkin on sitä, lausunnossa jatketaan.''
Reseptikilpailu järjestettiin ProAgria Lantbrukssällskapetin Kvarken Plate – Pohjanmaa lautasella -hankkeen ja Pohjanmaan liiton yhteistyönä. 
Perusajatuksena oli saada pohjalaiset innostumaan innovatiivisesta lähiruoasta. Kilpailun avulla järjestäjät halusivat löytää herkullisen ja juhlavan pääruoan, joka edustaa Pohjanmaata. Pääruoan tulee perustua pääosin paikallisiin raaka-aineisiin.
Kilpailuehdotuksia sai jättää 20.5.–7.7.2024. Kuusi parasta ehdotusta valittiin loppukilpailuun, jossa osallistujat valmistivat ruokalajinsa maistajaraadille.
 

 


Björkaksen haukikastike 

(kolmelle hengelle)
Ainekset
•    2 rkl ruokaöljyä tai voita
•    400 g jauhettua haukea
•    1 keltainen sipuli
•    1 kalaliemikuutio
•    2 rkl sitruunamehua
•    2 dl kermaa
•    1 dl tilliä
•    1 dl persiljaa
•    1 tl valkopippuria
•    1 tl sitruunapippuria
•    suola
 

Hienonna ja kuullota keltainen sipuli voissa, kunnes se pehmenee. Lisää jauhettu hauki ja kypsennä, kunnes vesi on haihtunut ja kala on täysin kypsä. Lisää kalaliemi, sitruunamehu ja kerma. Anna kiehua miedolla lämmöllä pari minuuttia. Hienonna tilli ja persilja maun mukaan, itse käytän reilun kourallisen tai noin 1 dl kumpaakin. Sekoita ne kastikkeeseen.

Mausta sitruunapippurilla, valkopippurilla ja suolalla.

Tarjoa keitettyjen perunoiden tai perunamuusin sekä raikkaan salaatin kera.